χ-octodon

Esittely

Tämä sivusto on Jari Kärkkäisen henkilökohtainen sivusto, jolle vähitellen kerääntyy kaikenlaista tietoa itse persoonasta ja sen tekemisistä sekä myös niistä ympäristötekijöistä jotka ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat persoonan kehittymiseen.

Pyrkimyksenäni on pääasiassa pysyä hengissä ja päästä lopulta eläkkeelle kohtuullisella eläketasolla. Tavoite ei kuulosta kovin korkealta, mutta tarvitseeko sen kuulostaakaan?

Olen sosiologian opiskelija Turun yliopistossa ja teen tällä hetkellä kandityötäni. Muina aineina minulla on sosiaalipolitiikka, käytännöllinen filosofia ja tilastotiede. Lisätietoja "Fiksu"-linkin takaa.

Opiskelujen lisäksi olen elämäntapaköyhä, vasemmistolainen, anti-konsumeristi, kasvissyöjä ja pasifisti <sekä n kpl valitsemiasi hippimääreitä tähän>. Kesällä kävelen paljain jaloin ja talvella käytän villasukkia.

Historia lyhyesti

Olen syntynyt 10.7.1975 Lahdessa, mutta asun nykyisin Turussa. Turkuun muutin vuonna 1996.

Kouluja on tullut hieman käytyä: ylioppilastutkinto, sähkötekniikan perustutkinto, hieman järjestelmätukiopintoja. Kesällä 2010 valmistun insinööriksi Turun Ammattikorkeakoulusta tietotekniikan koulutusohjelmassa, sulautettujen järjestelmien ohjelmistotekniikasta.

Eikä vähä mitään, syksyllä 2010 aloitan Turun yliopistossa, yhteiskuntatieteellisessä sosiologian opinnot. Siinä saa taas jonkun kolme-neljä vuotta menemään niin onkin sitten maisteri. Kamalan kauaa siihen ei mene, koska minulla on hieman pohjaa ennestään avoimen puolelta.

Töitäkin on tehty, ei ainoastaan yhteiskunnan elättinä oltu, ks. ansioluettelosta tarkemmin.

Perhettä on kaksi vallan mainiota jyrsijää.